Elämän laineilla

Olimme jo pitkään haaveilleet isommasta kodista, omakotitalosta. Olin haaveeni jättänyt rukouksessa Jeesukselle. Halusin luottaa, että Hän antaa meille juuri sellaisen kodin, mikä olisi meille tarkoitettu. Koti tulisi lahjana Häneltä.

Kävimme aina välillä katsomassa erilaisia taloja, mitä näimme lehti-ilmoituksissa. Aina oli jokin asia esteenä.  Nämä yritykset itse löytää talo, eivät onnistuneet. Joka kerran, kun tulimme näyttelyistä pettynein mielin, huokasin, että kyllä Jumala antaa meille vielä kodin, sitten kun on oikea aika. Meidän pitää vain malttaa odottaa.

Odotusta kesti parisen vuotta. Sitten eräänä päivänä minulle soitettiin. Eräs tuttuni ilmoitti, että hänen naapurinsa talo on myytävänä. Talosta ei ollut tehty vielä virallista myynti-ilmoitusta. Hän sanoi, että minun pitää soittaa sinne heti, muutoin talo ehtisi mennä. Soitin samantien. Sain sovituksi talon katsomisen jo samalle illalle.

Talo oli aivan ihana, mieheni kanssa oltiin heti sitä mieltä. Poikamme oli eri mieltä. Hän ilmoitti minulle kahden kesken pihassa, ettei tähän taloon voinut muuttaa. Taivaanisän Henki ei hänen mielestään ollut kodissa.

Selitin pojallemme, että kodissa oli ollut murhetta ja vaikeaa jo pitemmän ajan. Vaikeuksien takia asukkaat luopuisivat kodista. Kerroin hänen aistivan kaiken tämän. Selitin myös, että kun me muutetaan taloon, Jeesus muuttaa meidän kanssa, ja poistaa kodista kaiken pahan.

Tätä kaikkea hänelle selittäessäni, tipahti autotallin seinustalta kirkas auton puskuri meidän jalkojemme eteen. Säikähdimme sitä vähän. Tuuli oli aivan tyyni. Itse emme olleet siihen nojanneet, olimme sen verran sivussa. Tilanne oli jotenkin hämmentävä.

Meidän tuli tehdä ostopäätös talosta nopeasti. Muita talosta kiinnostuneita tulisi seuraavana päivänä. Lupasimme ilmoittaa päätöksemme heti aamulla. Illalla sitten yhdessä mietimme asiaa ja pyysimme rukouksessa Jeesusta antamaan meille vastauksensa. Olisiko asia siunattu.

Vielä iltarukouksessa poikani kanssa, pyysimme Jeesusta puhdistamaan ja poistamaan kodista sen pahan tunteen, minkä poikamme oli aistinut käydessämme taloa katsomassa.

Itse, omassa hiljaisessa rukouksessani vielä pyysin Jeesusta kertomaan, mikä merkitys oli ollut sillä auton puskurilla. Asia oli jäänyt minua vaivaamaan. Pyhä Henki avasi asian minulle. Minulle tuli sanat: kirkkauden suoja. Kun sain nämä sanat, tiesin heti, että Jeesus on siunannut meidän uuden kodin. Hänen suojassa ja turvassa saisimme asua uudessa kodissamme. Mitään ei tarvitsisi pelätä.

Aamulla kerroin miehelleni mitä olin kuullut. Hän kertoi puolestaan nähneensä unen, jossa näytettiin, että hänen työnsä jatkuisi. Olimme tietenkin olleet huolissamme taloudellisesta tilanteesta, näin suuren ratkaisun edessä. Jeesus oli vahvistanut meitä molempia.

Ilmoitimme ostopäätöksemme saman tein. Muille katsojille meni ilmoitus, että talo on myyty. Kävimme heti uudestaan taloa katsomassa. Nyt jo sillä mielellä, että siitä tulee kotimme. Poikamme totesi, että pahan tunne oli nyt hävinnyt. Hänkin saattoi nyt iloita. Kiitimme siitä Jeesusta. Olihan rukouksiimme taas vastattu.

Yksi asia tämän kaiken vahvistuksen ja varmuuden keskellä vaivasi mieltä. Meidän tulevalta kotitieltä oli todella vaarallista lähteä. Siltä piti ylittää katu, jossa liikenne oli vilkasta. Näkyvyys tälle vilkasliikenteiselle tielle oli olematon, korkean pensasaidan vuoksi. Poikamme koulutie olisi vaarallinen, lyhyydestään huolimatta. Koulu on tämän vilkasliikenteisen tien toisella puolella.

Kun tämän huomasimme, vein asian rukouksessa ja uskossa Jeesukselle. Sanoin Hänelle, että olet antanut enkeleille käskyn varjella meitä missä ikinä me kuljemme. Kiitin Jeesusta, ja uskossa luotin asian Hänelle. Hän johdattaisi meidät kaikki turvallisesti tien yli. Hän pitäisi meistä huolta. Meidän ei tarvitsisi pelätä.

Kun Jeesus johdattaa, niin silloin saa huomata, että ihmeitä tapahtuu. Olimme jääneet odottamaan varsinaista muuttoajankohtaa. Sitten eräänä iltana huomasin Poikani koulun Wilma-tiedotteessa ilmoituksen. Siinä kerrottiin, että koulun kohdalla tehtäisiin tietöitä koululaisten turvallisuuden vuoksi. Lisää tietoa asiasta löytyisi kunnan nettisivuilta. Sydän hakaten menin katsomaan mitä siellä kerrottaisiin.

Vaikka kuinka uskon Jumalaan, rakkaaseen Jeesukseen, niin aina ihmeen edessä on todella pieni ja epätodellinen olo. Niin nytkin, kun katselin tulevan suojatien ja jalkakäytävän piirustuksia tulevan kotitiemme kohdalla. Kiitin, kiitin ja kiitin. Kolme päivää olin aivan hepulissa.

Jumalan aikataulu on ihmeellinen. Kolme viikkoa ehdimme asua uudessa kodissamme kun suojatie valmistui. Pensasaitakin madallettiin ja sitä siirrettin kauemmaksi tiestä. Sain kuulla naapurilta, että suojatietä oli odotettu seitsemän vuotta. Me saimme sen lahjana täsmäajoituksella.

Jumala vahvisti vielä kaiken lahjansa antamisen sanallaan. Raamatusta tuli eteeni psalmi 91 jakeet 9 ja 11. Ne kuuluvat näin: "Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on korkeimman suojassa. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet."

Taivaanisän lapsena on ihanaa elää. Hän antaa meille kaiken. Hän antaa meille rakkautensa, iankaikkisen elämän, kodin. Hän on valmistanut meille tien. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Tätä kaikkea saamme jo vastaanottaa täällä maanpäällä eläessämme, kun uskossa heittäydymme Jeesuksen syliin. Kaikki on kerran valmista ja täydellistä taivaan uudessa kirkkauden kodissa.

Haluan jakaa oman kokemukseni uskoon tulostani. Jumala kutsuu meitä jokaista omalla tavallaan ja omalla ajallaan. Tärkeää ei ole se miten se tapahtuu, vaan mitä vastaamme ja kenelle vastaamme.

Itse olen saanut elää elämäni heti pienestä tytöstä lähtien lapsenuskolla varustettuna. Lapsenuskoni tarkoitti tuolloin sitä, että rukoilin Jumalaa kun tarvitsin apua. Usko oli olemassa, mutta Jumala oli minulle kuitenkin vielä kaukainen ja ulkopuolella elämästäni. Elin arkeani omavoimaisuudessa. Uskoin ja luotin, että Jumala on olemassa, mutta en antanut Hänen vaikuttaa oikeasti elämääni. En osannut, eikä minulle oltu vielä annettu lahjaa elää Hänen voimassaan ja yhteydessään.

Sitten aikuisempana ihmettelin, mitä silloinen työkaverini tarkoitti, kun hän sanoi eräästä toisesta työkaveristani, että tämä taitaa olla ihan oikeasti uskossa. Minun uskoani hän ei pitänyt tuolloin ilmeisestikkään oikeana tai riittävänä. Tuohduin tästä huomiosta kovasti. Eihän kellään ole oikeutta arvioida toisen uskon määrää ja laatua. Olin omasta mielestäni riittävästi uskossa ja sillä hyvä.

Jotenkin tämä lausahdus sai minussa vielä halun varmistua asiasta. Olin tuolloin hammashoitajana. Uskova ystäväni oli tuonut Jeesuksesta kertovia "mainoksia" töihin. Löysin sitten kerran yhden lapun röntgenin pimiö huoneesta. Hieman tuohtuneena luin rukoillen rukouksen Jeesukselle, jossa täydestä sydämestäni halusin antaa koko elämäni, itseni Hänelle.  Muistan vielä tunteeni kuinka ajattelin, että itse en voi enempää tehdä, tämän täytyy riittää. Sanokoon ja arvioikoon kuka hyvänsä minun uskoani miten hyvänsä, se riittää, minä uskon.

Jeesus näki minun sydämeni tahdon uskoa Häneen. Hän oli kuitenkin varannut Elävän Pyhän Henkensä lahjan antamisen minulle vasta vuosien päähän. Tästä varmistavasta uskonratkaisusta kului vielä 16 vuotta aikaa, kun sain lahjana, yksin armosta ottaa vastaan Pyhän Hengen.

Nyt vasta ymmärsin, mitä tuolloinen työkaverini tarkoitti sanoillaan, "oikesti uskossa". Hän ja tämä toinen työkaverini olivat saaneet lahjansa jo aiemmin. He näkivät eri silmin, hengellisin silmin elämän.

Olen tästä kaikesta kokemastani vakuuttunut, että olen aina ollut Jeesukselle rakas ja tärkeä. Hän itse valmisti minut vastaanottamaan lahjansa juuri oikealla hetkellä. Uskoni riitti Hänelle myös aiemmin. Olinhan vapaaehtoisesti tehnyt tietoisen uskonratkaisuni ja halunnut olla Hänen omansa.

Jeesuksella on meille kaikille varattu lahja. Hän haluaa ojentaa lahjansa meille jokaiselle. Meidän tulee vain haluta ottaa Hänet vastaan. Itse emme voi valita, milloinka lahja meille annetaan. Kun se minulle annettiin, oli kaikki yhtä ihmettä. Jumala päätti antaa lahjansa minulle keväällä 2005. Olin tuolloin sairastellut kaksi vuotta todella rankasti. Omia voimia ei juuri ollut. En oikein ollut jaksanut enää rukoillakkaan. Kaikki näytti pimeältä ja toivottomalta. Jeesus oli etääntynyt minun sydämestäni. Näin ainakin itse koin.

Sitten eräänä päivänä puhuin sisareni kanssa puhelimessa. Tämän puhelun myötä sain vahvan tunteen siitä, että Jeesus on lähellä, kaiken selitys, alku ja loppu, oikeasti. Kun laskin puhelimen pöydälle ja olin aikeissa lähteä huoneesta, niin valtava Pyhän Hengen voima laskeutui Taivaasta ylleni. Kaikki varmistui yhden sanan ympärille, Jeesus .

Nyt sain lahjan. Elävän Pyhän Hengen. Silmäni avautuivat näkemään ja oivaltamaan elämää uusin silmin. Näky oli huikaiseva, häkellyttävä, suuri. Valtava ilo täytti minut. Tiesin nyt, ettei mitään ole minun omissa käsissäni eikä voimassani. Olin täydellisessä turvassa. Taivaallisen Isän rakkauden ja huolenpidon kohteena. Tästä hetkestä lähtien aloin parantumaan. Elävä Jeesus asuu sydämessäni. Yhdessä eletään arkea. Saan kiittää ja ylistää. Elämälleni on tullut tarkoitus. 

Haluan jakaa teille oman ihmeemme lapsen saamisesta. Tuokoon tämä todistus lohdutusta ja toivoa kaikille, jotka kamppailevat lapsettomuuden syövereissä.

Olimme mieheni kanssa toivoneet lasta seitsemän vuoden ajan. Mitään ei näkynyt, ei kuulunut. En ollut tuolloin itse elävässä uskossa, en ollut vielä uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä. Uskoni, Elävä Jeesus, ei siis asunut vielä minun sydämessäni. Uskoin järjelläni, joten rukoilin kyllä meille lasta aina iltarukouksessani.

Suostuimme kokeilemaan koputkihedelmöityshoitojakin. Kolme turhaa yritystä ja väsynyt, paha mieli ja suru tuloksena. Lopulta annoimme periksi ja asennoiduimme elämään lapsettomina.

Kävimme tuolloin lomamatkalla Israelin Eilatissa. Sieltä teimme päivän bussiretken Jerusalemiin. Kuulin, että Itkumuurilla voisi jättää rukouksen Jumalalle. Aioin ensin kirjoittaa rukoukseni pienelle lapulle, mutta juutalainen mies kielsi minua kirjoittamasta koska oli sapatti. No, siinä sitten seisoin muuria vasten ja pyysin Jumalalta meille vielä lasta, jos se olisi Hänen tahtonsa. Muistan kuinka kädelläni sivelin muurin kylkeä ja ihmettelin, että on tämäkin touhua.

Mutta mitä teki Jumala. Niin ihmeellinen, Elävä rakas Jumala. Hän kuuli rukoukseni, Hän vastasi, Hän antoi meille pojan. Tuolloin oli marraskuu, kun rukoilin lasta. Aloin odottamaan poikaamme heti tammikuun alussa.

Sain ihmeellisesti tuntea kuinka poikamme saapui Jumalan luota. Oli tammikuinen lauantaipäivä, olin menossa erään työpaikkani vanhuksen siunaustilaisuuteen kirkkoon. Tämä mummo oli eläessään harras uskovainen. Hän oli ottanut sydämelleen myös meidän lapsitoiveen.

Matkalla siunaustilaisuuteen, ajaessani autollani tunsin kuinka vatsassani jokin nipisti kevyesti. Samassa tunsin kuinka koko vatsani seutu lämpeni ulkopuolelta tulevasta voimasta. Tunne oli valtava. Tunsin siunauksen läsnäolon. Rukoilin tuona hetkenä Jeesukselta Hänen tahtonsa mukaista raskautta. Muistan pyytäneeni, että hän antaisi lapsen syntyä meille, jos se olisi Hänen tahtonsa. Rukoilin asian niin valmiiksi, että jos tämä ihme tapahtuisi, minulla ei olisi mitään pelättävää, voisin luottaa, että kaikki menee hyvin.

Tämä valtava siunauksen ja Pyhän läsnäolo jatkui vielä kirkossa arkun äärellä. Missään hautajaisissa ei ole ollut niin hyvä olla kuin oli näissä. Tunsin ikuisuuden. Yläpuolellani näkymättömissä elämän jatkumisen, omilla silmilläni tämän elämän, kohdussani uuden elämän alun. Tähän kokemukseen minulla ei ole sanoja. Vain tunnetta rauhasta, rakkaudesta, kaiken tarkoituksellisuudesta, Pyhästä.

Vaikka olinkin tuolloin matkalla kirkkoon varma kokemastani, että saimme lapsen Taivaasta, olisin nyt raskaana, oli helpottavaa kuulla lääkärin varmistus asiasta. Ihme oli totta.

Raskauteni oli ihme myös lähipiirilleni. He iloitsivat asiasta yhdessä meidän kanssamme. Samalla he kokivat huolta kaiken sujumisesta. Tiedän, että puolestamme rukoiltiin tuolloin paljon. Rukouksen tuoma siunaus kantoikin meitä jaksamaan ja pärjäämään. Kaikki sujui hyvin.

Tänä päivänä saamme iloita jo koululaiseksi kasvaneesta pojasta. Hän on pienestä pitäen ollut Taivaanisän oma. Hän on avoimella sydämellään tuonut Jumalan läsnäoloa perheeseemme. Hänen kauttaan myös Jumala välillä puhuu meille vanhemmille. Pojan lausumat asioista sisältää välillä Jumalan viisautta niin paljon, että tiedämme ettei hän omin voimin voi asioita näin käsitellä. Näitä lausahduksia tulette tekin kuulemaan. Kunhan saan taas ajan niitä teille jakaa.

En malta olla vielä kertomatta ensimmäisestä Joulustamme vanhempina. Poikamme oli tuolloin 3 kuukauden vanha. En muista joulusta kuin sen, että istuin sohvassa poika sylissäni ja itkin. Minulla oli niin hyvä olla. Aina kun soi joululaulun sanat "Poika on meille annettu, lapsi on syntynyt meille" aukesivat itkuhanani, eikä loppua näkynyt. Tiedän nyt, usko syvällä sydämessäni mitä tuo laulu jo silloin minulle oikeasti oli merkitsemässä. Jumalan ihme on tapahtunut meille kaikille. Poika on meille annettu.

No niin, saatiinhan tämä laiva liikkeelle. Karikot meinasivat tukahduttaa matkanteon (kirjoittamiseni) heti alkuunsa. Elän tässä kirjoitustehtävässäni todeksi Jumalan lupausta, jossa Hän on luvannut antaa tuulen purjeisiini. Minun tehtäväkseni jää nostaa purjeet. Jos en nosta, niin sitten ei mitään tapahdu. Jos karikoista huolimatta uskaltaudun nostamaan, niin Hän kyllä vie eteenpäin. Valinta on minun. Heittäydyn siis tässäkin hetkessä tyhjänä Jeesuksen syliin. Luottaen siihen, että Pyhä Henki on purjeissa ja Jeesus Kristus on suunnan näyttäjänä. Laiva saa irrota karikosta, vapauteen.

Kerroin jo ensimmäisessä kirjoituksessani, että sain Jumalalta kehoituksen kirjoittaa todistusta Hänestä. Nyt haluan jakaa tämän Hänen antaman kehoituksen teille kaikille. Olen viimeisten viiden vuoden aikana kirjoitellut muistiin erilaisia arjen asioita, joissa olen saanut elävästi kokea Jumalan läsnäoloa ja johdatusta. Jumala on varustanut minua. Laiva on lastattu.

Olin taas aloittamassa kirjoittamista. Mitään ei aluksi tapahtunut. Pyysin rukouksessa johdatusta. Näin se meni. Pyhä Henki antoi tuulen, sanat.

Mä silmät luon ylös taivaaseen ja yhteen käteni liitän...Olet Jeesus rakas tässä tukemassa ja auttamassa minua, ihan vierelläni, minussa yhtenä, kiitos. Haluan kertoa koko luomakunnalle Sinun sanomaasi. Sinä elät ihan oikeasti, olet ylösnoussut vapahtaja, meidän Herramme, rakkaamme. Anna minulle tähän hetkeen sanat mitkä haluat omillesi puhua. Anna rakas Jeesus Kristus minun kuulla ääntäsi Hengessä ja totuudessa.

No nyt rakas lapseni sinä olet oikealla tiellä. Johdatan sinua Hengessä ja totuudessa kuulemaan Minun, Israelin Pyhän ääntä. En minä sinua hylkää, en kutsumustani kadu, sinä olet minun. Olen sinut rakkaan Poikani Pyhällä verellä ostanut ja lunastanut omakseni. Rauhoitu ja kuuntele. Olen kanssasi nyt ja aina.

Minun sydäntäni raastaa nähdä luomakuntani tässä alennustilassa. Minä Herra en sinua luomakuntani hylkää enkä jätä, minä en kutsumustani kadu. Sinä pelastut rakkaan Poikani sovitusuhrin tähden. Nyt synnytystuskat tihenee, vauhti kiihtyy. Pian on uuden aika. Tuska helpottaa. Nöyränä ja kiitollisena otat vastaan iankaikkisen pelastuksen ja ilon. Sillä varmaa on, että kerran kaikki polvistuvat minun eteeni kiittämään ja ylistämään Minun Pyhää nimeäni, näin sanoo Herra sinun Jumalasi.

Jatka kirjoittamista lapseni, kerro kaikki mitä olen sinun kanssasi tehnyt, mitä olet nähnyt ja kuullut. Arkesi lapseni todistaa minun elävästä läsnäolostani. Luota minun johdatukseeni...Sua Herra ystävä lapsien mä hartain mielin nyt kiitän.

Tämän Jumalalta saamani kehoituksen myötä haluan jakaa laivaan lastattua arkeani. Todistusta Elävän, todellisen Jumalan läsnäolosta, rakkaudesta, armosta ja johdatuksesta. Aiheet tulevat olemaan laidasta laitaan. Arkea sinne ja tänne. Seilailu jatkuu... 

Tässä yhtenä aamuna kuulin Pyhän Hengen kehoitusta, ota Markus 16.11. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä siinä mahtaisi lukea. No, siinä lukee näin." He eivät kuitenkaan uskoneet, kun kuulivat, että Jeesus eli ja että Maria oli nähnyt hänet." Opetuslapset eivät siis uskoneet mitä Maria heille kertoi. He uskoivat vasta kun itse saivat nähdä Ylösnousseen Jeesuksen. Tämän jälkeen he lähtivät innolla viemään pelastussanomaa eteenpäin.

Tämän luettuani oivalsin mitä Pyhä Henki halusi minulle muistuttaa. Minä olin saanut nähdä Jeesuksen kasvot viisi vuotta sitten, oikeasti. En kuitenkaan ole kertonut tästä kuin aivan lähimmille ihmisille. En ole opetuslasten tavoin rynnännyt kertomaan asiasta.

Nyt Jumalan aikataulussa on oikea aika. Hän antoi minun sydämeeni tunteen, että asia on kerrottava niin monelle kuin suinkin. Sain johdatuksessa oivalluksen  Blogin kirjoittamisesta,  ns "Jeesus Brändin" perustamisesta.

No, nyt siis vihdoin kerron sen mitä sain viisi vuotta sitten syksyllä nähdä. Olin menossa päivällä lähikauppaan. Sää oli aurinkoinen ja tuuli vain vähän. Mennessäni vein roskat roskikseen ja kurkkasin postilaatikkoon nähdäkseni oliko jo päivän posti tullut. Samalla kun kumarruin laatikolle näin jotain kirkasta naapurimme aidassa. Menin lähemmäksi valoa katsomaan. Sain nähdä Jeesuksen kasvot, oikeasti.

Kirkkaus loisti Hänen päänsä päällä kuin tuikkiva tähti. Aurinko heijastui aidan päällä olevasta peltisestä suojasta muodostaen tähden. Kasvot olivat lempeät ja rauhaa huokuvat, niistä välittyi myös kärsimys. Hiukset olivat pitkät ja vähän kiharat. Kuva muodostui varjosta, jonka aurinko loi yllä olevan männyn oksista aidan sementtipilariin. Kasvot nyökkäilivät minulle lempeästi, kun tuuli hieman heilutti oksistoa.

Seisoin hievahtamatta keskellä tietä. Tunne oli niin valtava ja samalla aivan käsittämättömän ihmeellinen. En voinut kuin tuijottaa kasvoja. Aika tuntui pysähtyvän, olin itse aivan pysähdyksissä. Huomasin ensihämmästykseni jälkeen kuvassa jotain muutakin. Katsoin tarkemmin varjojen muodostamaa läntikkyyttä Jeesuksen oikealla puolella, Hänen olkansa päällä. Erotin siinä hahmoja jotka olivat taivaallista väkeä. Heillä oli pää ja vartalo.

En tiedä kuinka kauan seisoin jähmettyneenä paikoillani. Lähdin kuitenkin lopulta jatkamaan matkaani lähikauppaan. Muistan tunteeni kun punnitsin kurkkua vihannespuntarissa. Mieleni teki huutaa tietoni ja näkyni ääneen. Ihmiset Jeesus on totta, todellinen ja näkyvä rakkaus. Meillä ei ole täällä ikinä mitään hätää kun meillä on Jeesus täällä keskellämme ihan todellisesti.

En tuolloin kuitenkaan huutanut ääneen. Kirjoitin kokemukseni ylös, jonka vasta nyt jaan teille. Nyt oli oikea aika. Jokainen joka haluaa ottaa todistukseni vastaan uskoen, saa sen lahjaksi Jeesukselta, ei minulta. Lahja on kaikille tarkoitettu, saapukoon se koskettamaan sydämiä.

Tähän lopettelen tällä kertaa. Jatkan sitten kun Jeesus niin tahtoo. Hän on varustanut minut monilla oman arkeni jutuilla, missä yhdessä kuljetaan. Seikkailu Elämän laineilla jatkuu...